Suureen kysymykseen ihmiselämän tarkoituksesta voidaan vastata monella tavalla. Yksi tapa jäsentää vastausten kirjoa, on käyttää materialismi-idealismi –jakoa.

Todellisuuden luonteen osalta materialistinen perusratkaisu pitää materiaa, ainetta, perimmäisenä todellisuutena. Materialismin mukaan kaikki henkinen on viime kädessä riippuvainen aineesta. Todellisuus, elämä ja ihminen on on sokean sattuman tulosta. Alkuräjähdyksen myötä ”syntyi” todellisuus ja jossakin vaiheessa maapallolla sattui olemaan oikeat olosuhteet elämän synnylle. Kaikki sielullinen ja tajunnallinen on palautettavissa aineeseen, aivoihin ja aivot ovat luonnollisen evolutiivisen kehityksen tulos.

Materialisti, tieteelliseen todellisuuskäsitykseen nojautuva, saattaa pitää kysymystä elämän tarkoituksesta mielettömänä. Hänen mielestään elämällä ei ole mitään yleispätevää tarkoitusta.

Hän saattaa myös todeta, että ihmiselämän tarkoitus on elämä itse; hengissäpysyminen, sopeutuminen ympäristöön, lisääntyminen.

Materialisti saattaa myös todeta, että elämän tarkoitus on aina tilannekohtaisesti ainutlaatuinen – tietylle ihmiselle tiettynä hetkenä elämän tarkoitus on vaikkapa olla läsnä jollekin ihmiselle, jonakin toisena hetkenä elämän tarkoitus on jotakin muuta.

Materialistille elämän tarkoitus voi olla ylevä tai se voi olla alhainen. Anything goes. Materialisti edustaa arvorelativismia ja tästä seuraa luonnollisesti se, että mitään yleispätevää eettistä ohjenuoraa tai maksiimia ei voi olla olemassa.

(kuva http://wwwlapp.in2p3.fr/SF2004/images/poster2004/A0_BigBang.jpg)

”Päättelimme että elämämme tarkoitus
lienee murheen karkoitus”
-Eppu Normaali

Kukapa haluaisi olla onneton? Ihminen haluaa olla onnellinen. Olisiko onnelliseksi tuleminen ihmiselämän tarkoitus? Siinä tapauksessa olisi ratkaistava, kuinka tulla onnelliseksi? Kuinka löytää onni elämään? Kuinka löytää ilo? Ennen kaikkea: kuinka löytää kestävä onni ja ilo?


(jatkuu...)

-gs

Dalai-lama. Hän vastasi pojalle (ks. edellinen postaus):

"To live in peace and harmony".

Helppo on olla samaa mieltä.

Luonnollinen jatkokysymys olisi:

"Kuinka rauha ja harmonia saavutetaan?"

-gs

(kuvassa harmoniaa tarkoittava merkkiyhdistelmä http://chineseculture.about.com/library/symbol/np/nc_harmony.htm)

Eräs tuttavani oli kuuntelemassa Dalai-lamaa Finlandia-talolla. Tapahtumasta kerrottiin myös uutisissa. Tupa näytti olevan täysi, enkä bongannut tuttavaani tv-ruudusta.

Tänään ehdin pikaisesti kysymään kokemuksesta. "Hieno kokemus", "Hän kertoi moneen kertaan olevansa 'just an ordinary person'", "Hän huokui rauhaa"... Mielelläni olisin ollut paikalla itsekin, mutta viikonlopulle oli muita menoja.

Dalai-lama piti ensin esitelmän ja tämän jälkeen oli varattu aikaa yleisökysymyksille. Ehkä kovimmat aplodit sai noin 10-12 -vuotias poika, joka kysyi otsikon kysymyksen.

Mitä Dalai-lama vastasi?

Mitä Sinä vastaisit, jos poika olisi esittänyt kysymyksen Sinulle?

Mitä minä vastaisin?

-gs

(kuva © Georgina Cranston/Office of Tibet, London)

filosofi (1) rakastaa (2) viisautta (3)

1. Pidän jokaista ihmistä filosofina. Ihmiset eroavat toisistaan siinä, että osa jo toteuttaa filosofiuttaan ja osalla filosofius on vielä potentiaalisena mahdollisuutena, uinuvana kykynä. Filosofi on totuuden etsijä. Filosofi kokee olemassaolon ydinkysymyksiksi klassiset kuka olen, mistä tulen, minne menen ja miksi. Jokainen ihminen vastaa näihin kysymyksiin elämäntavallaan, arvoillaan, ajattelullaan, sanoillaan ja teoillaan. Monet vastaavat tiedostamattaan, mutta filosofi haluaa vastata kysymyksiin tietoisesti. Johdonmukaisesti. Sitoutuen. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

2. Seksismin läpäisemässä ajassa moni sekoittaa toisiinsa rakkauden ja himon. Erotisoituneella ja esineellistävällä medialla ruokittu mieli turtuu. Kaikki maistuu samalle eikä mikään tunnu miltään. Tarvitaan yhä kovempia ja isompia annoksia. Todellinen rakastaminen on sitoutumista ja vastuuta. Se on toimintaa. Se on kanssaihmisen huomioimista. Todellinen rakastaminen on herkäksi tulemista. Herkältä ei jää mitään havaitsematta. Herkkä kuulee viisauden kuiskauksen. Herkkä näkee arkeen kätkeytyneen kauneuden. Todellinen rakastaminen on myös vahvaksi tulemista. Vahva kestää koettelemukset ja kiusaukset. Vahva on juurtunut klassisiin totuuden, hyvyyden ja kauneuden perusarvoihin ja ilmentää niitä. Todellisen rakastamisen paradoksi on siis olla vahva ja herkkä samanaikaisesti. Filosofi kykenee rakkaudessaan ratkaisemaan tämän paradoksin. Sillä filosofi rakastaa viisautta.
(kuva Interfaith peace mandala - http://love-wisdom.zaadz.com/photos/view/15442)

3a. Dualismin ansakuopassa tunteet ja järki käyvät ikuista painia keskenään. Tunteet vievät ihmistä tuonne ja järki tänne. Älykkäänä itseään pitävä dualisti pyrkii ratkaisemaan dilemman turvautumalla järkeen ja alentamalla tunteet ”vain tunteiksi”. Älykäs dualisti toteaa vakavina pitämiensä asioiden äärellä mielellään, että ”tässä ei ole tunteilulle sijaa”. Älykäs dualisti tulee kovaksi tukahduttamalla tunteet. Viisauden löytänyt sen sijaan ylittää tunteen ja järjen välisen ristiriidan. Viisaus on tunteen ja järjen harmoniaa. Viisaudessa tunne ja järki eivät sekoitu, vaan ne yhdistyvät ja syntyy jotakin uutta. Synergiaeduista puhutaan paljon esimerkiksi tiimityöskentelyn ja yritysfuusioiden yhteydessä. Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Moni dualisti sanoo ymmärtävänsä tämän matemaattisen mahdottomuuden. Tunteen ja järjen välisen ristiriidan ylittämiseen sisältyy sama ylimatemaattinen yhtälö; viisaus on enemmän kuin tunne plus järki. Filosofi kykenee viisaudessaan ratkaisemaan tämän yhtälön. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

3b. Viisaus ei ole abstraktia käsiterunoutta, vaan se on konkretiaa. Viisaina hallitsijoina pidettyjen Salomonin ja Hesekiaan kokoamissa Sananlaskuissa puhutaan paljon viisaudesta. Viisaus esitellään useassa yhteydessä persoonana, joka tahtoo olla yhteydessä ihmiseen; ”Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini (Snl. 8: 12). Vanhan testamentin yleensä kovin patriarkkinen ajattelu maskuliinisine jumalakuvineen yllättää tässä kohtaa. Viisauteen nimittäin viitataan feminiinipronominilla. Kreikankielisessä vanhassa testamentissa, Septuagintassa, tämä älyn seurassa viihtyvä viisaus on nimeltään Sofia. Kyllä, se sama Sofia, josta filoSofiassa alkujaan oli kysymys. Niinpä on ymmärrettävää, että filosofi rakastaa viisautta.
(kuva Hagia Sofia / Holy Wisdom, http://www.wheeloftheyear.com/2006photos.htm)

Viisauden polkua asteleva alkaa elää todeksi olemisen tapaa, jossa minuus, rakkaus ja todellisuus yhtyvät. Hän saattaa todeta että minää ei enää ole ja samalla hän kuitenkin kokee että vasta nyt hän on todella löytänyt todellisen itsensä. Dualismin tasolla tämä on mahdotonta, mutta rakkaussuhteessa Sofiaan tämä saavutetaan. Amor vincit omnia.

-gs